
|
|
|
|
Kaukoputkien, jalustojen ja retkeilyasujen ulkoiluttajien yhdistyksen syysretki Jurmossa. Tästä nähtiin mersirrejä noin 50, kaksi tundrakurmitsaa, tusina jouhisorsia, kolme allia, pilkkasiipi, merikotka, naurulokkeja jne. Saaressa näimme lajeja kaikkiaan 56. |
|
|
Sateessa kastuivat putket ja putkimiehet. |
|
|
Vettynyt JSv on juuri löytänyt kaksi tundrakurmitsaa. |
|
|
Muut puuhailevat mitä sattuu, JSV sentään harrastaa lintuja. |
|
|
Termari esille repusta ja kaffetauko! |
|
|
Länsikärjestä avautuvat avarat ja linturikkaat näkymät. |
|
|
Kuvattavaakin löytyi. |
|
|
Sinisimpukoiden runsautta Länsikärjen kivikossa. |
|
|
Nähtiinpä merisirrit. Ei hukkareisu. |
|
|
Kallio Pigamurjun takaa. |
|
|
Putkistoparkki mäntymetsässä. |
|
|
Mäntymetsän laidalla äimisteltiin outoa ääntä, jonka aiheuttajaa ei saatu selville. |
|
|
Lauantai-iltana vietettin perinteiset Jurmon sikajuhlat ensimmäistä kertaa. |
|
|
Näkymä Pigamurjun ikkunasta. |
|
|
Kotiinlähdön aika. Eivor saapuu Jurmon satamaan. Maakrapu-Järvipeipot ihmettelivät aluksen kallistumaa, täysin turhaan. |